Aurinko paistaa metsään puiden läpi

Ympäristömme

 

Ympäristösertifikaatti jo vuonna 1999

Joensuun tehdas on saanut ISO14001 ympäristösertifikaatin 1999. Muut John Deere Forestryn toiminnot ovat tulleet sertifikaatin piiriin kahdessa vaiheessa, Tampereen toimisto vuonna 2001 ja Suomen jälleenmyynti vuonna 2006.

Tehtaan tuotantoon suhteutettu energiankulutus (MWh/tuotantotonnit) on vähentynyt 44 % vuodesta 2012 vuoteen 2019. Myös tehtaan absoluuttinen energiankulutus on samalla aikavälillä vähentynyt 3 %, vaikka tuotanto on kasvanut voimakkaasti.

John Deere Forestry Oy on Joensuun kaupungin ilmastokumppani ja solmi ilmastositoumuksen 17.12.2015. Sitoumukseen kuuluu mm. pyrkimys energiatehokkuuteen, jätteen vähentämiseen ja kierrätyksen lisäämiseen. Vuodesta 2016 lähtien kaikki Suomen toiminnoissa syntyvä jäte on hyödynnetty joko materiaalina tai energiana.

Kaatopaikalle toimitetun jätteen määrä vuosilta 2016-2019 on 0 tonnia.

Joensuussa tehdään jatkuvasti toimenpiteitä jätemäärien vähentämiseksi, kierrätyksen lisäämiseksi sekä materiaalitehokkuuden parantamiseksi. Esimerkiksi kierrätyslavoja on lisätty ja pakkausta optimoitu yhteistyössä tavarantoimittajien kanssa. Energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä tehdään jatkuvasti, esimerkiksi konekannan päivitykset, lämmön talteenottojen lisäys ilmanvaihdossa sekä valaistuksen päivitys LED-valoihin.

Ympäristönäkökohdat on otettu huomioon myös koneiden suunnittelussa. Uudet digitaaliset ratkaisut parantavat metsäkoneiden tuotantotehokkuutta ja tuotteiden ja tuotannon laadun jatkuva kehittäminen vähentää rikkoontumisia ja sitä kautta huolto- ja varaosatarvetta.

GO-alkuperätakuu

GO sertifikaatti

100 % vihreätä energiaa

Tampereen kiinteistö ja Joensuu tehdas siirtyivät uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön ja lämmön käyttöön 1.2.2020. Jokainen Suomessa valmistettu John Deere -metsäkone on 1.2.2020 lähtien tuotettu 100 % uusiutuvalla energialla.

Käytämme GO-alkuperämerkittyä sähköenergiaa, jonka tuotantomuoto on vesivoima.

GO-merkityn sähkön käyttämisen myötä yritys on oman sähköenergiankäyttönsä osalta päästötön
ja samalla edistää ilmastoystävällisten sähköntuotantomuotojen yleistymistä Suomessa ja Euroopassa.