Metsäkoneet,
etusivu
 Uudet tuotteet Vaihtokoneet
Used machines
 Asiakastuki Varaosat Jälleenmyynti Muuta
mielenkiintoista
 

John Deere jatkaa investointeja Suomessa

Joensuun tehtaan uudelle toimistorakennukselle muurattiin peruskivi

Tampere 16.6.2010

Peruskivi John Deere Forestry Oy:n uudelle kaksikerroksiselle 2000 neliömetrin toimistorakennukselle muurattiin maanantaina 14.6.2010 Joensuun kaupunginjohtajan Juhani Meriläisen ja Deere & Companyn hallituksen puheenjohtajan pääjohtaja Samuel R. Allenin johdolla. Uuteen rakennukseen tulee myös vierailukeskus ja ruokala.

Toimiston rakentaminen on jatkoa merkittäville investoinneille, joita John Deere on tehnyt viime vuosien aikana tuotteisiin ja tuotantoprosesseihin Joensuun tehtaalla. "Joensuun tehdas on tuonut teknistä osaamista metsäkoneliiketoimintaamme ja myös kansainvälistänyt sitä," Allen kertoi puheessaan. "Tekemämme investoinnit puolestaan ovat nostaneet tehtaan tuotelaadun, työturvallisuuden ja tehokkuuden uudelle tasolle." Allen kertoi, että John Deere on pitkäaikaisella yhteistyöllä kehittynyt maailman suurimmaksi ja parhaaksi metsäkonevalmistajaksi. "Uusi rakennus on tuorein esimerkki sitoutumisestamme metsäkoneisiin ja Joensuun tehtaaseen," hän jatkoi.

Uuden rakennuksen odotetaan valmistuvan toukokuussa 2011. Kaupunginjohtaja Meriläinen ja pääjohtaja Allen muurasivat peruskiven yhdessä Joensuun talousalueen edustajien, John Deere Forestry Oy:n johdon ja Joensuun tehtaan työntekijöiden kanssa. Tilaisuutta isännöivät johtaja Jussi Malmi sekä tehtaanjohtaja Janne Haapasalo.

Allen korosti myös sitoutumista paikalliseen yhteisöön. "Yrityksemme kestävälle menestykselle tärkeintä on ylläpitää työntekijöiden innostus ja sitoutuminen korkealla tasolla. Turvalliset, valoisat, modernit ja inspiroivat työtilat ovat vain osa kokonaisuutta," hän kertoi. "John Deere’n sitoutuminen on kokonaisvaltaisempaa. Se ei pääty siihen, kun työntekijät sulkevat toimiston oven lähtiessään tai tehtaan portilla. Se ulottuu Joensuun kaupunkiin, Pohjois-Karjalaan ja koko Suomeen."

Vaikka John Deere’n metsäkoneiden myynti laski merkittävästi maailmanlaajuisen talouskriisin myllerryksessä, Allen kertoi, että Joensuussa ja Pohjois-Amerikassa valmistettavien metsäkoneiden kysyntä on noussut voimakkaasti ja John Deere on vakaasti toipumassa kriisin vaikutuksista tilivuoden 2010 aikana. "Olemme vakuuttuneita siitä, että John Deere pystyy henkilöstönsä, tuotteidensa ja tulevaisuuden suunnitelmiensa avulla vastaamaan kasvavan maailmanlaajuisen asiakaskuntansa tarpeisiin. Jatkuvalla toimintojemme kehittämisellä, kuten nyt täällä Joensuun tehtaalla, uskomme kukoistuksemme ja taloudellisen menestyksemme jatkuvan tulevinakin vuosina," Allen kertoi.

Lisätietoja:

Jussi Malmi
Johtaja
John Deere Forestry Oy
Puh. 040 516 1925