Puutarhasi: Täydessä kukassa koko kauden

Pienellä selvitys- ja suunnittelutyöllä värikkäitä kukkia voi saada kukkimaan jatkuvasti varhaiskeväästä myöhäissyksyyn. Vilkaistaanpa, miten tähän päästään.

Onko sinulle käynyt näin? Menit alkukeväästä taimitarhalle täynnä intoa ja jännitystä ja ostit kaikkia niitä kauniisti kukkivia kasveja, jotka houkuttelivat sinua – olit valmiina muuttamaan puutarhasi kesäparatiisiksi. Istutit kaikki maahan ja kaikki näytti suorastaan fantastiselta. Vähän aikaa. Vain paria kuukautta myöhemmin mikään ei enää kuki ja ihana puutarhasi näyttää ankealta.

Näin ei ole pakko käydä. Sen sijaan, että tekisit heräteostoksia, käytä aikaa keskusteluihin paikallisen taimitarhasi asiantuntijoiden kanssa. He pystyvät puutarhasi olojen perusteella kertomaan täsmälleen, mitä sinun pitäisi istuttaa, jotta puutarhassasi olisi aina oikea määrä väriä.

Ei ole huono idea alkaa asiassa systemaattiseksi luomalla yksityiskohtaisia suunnitelmia, joiden avulla saat koottua hyvän sekoituksen seuraaviin luokkiin kuuluvia kasveja: matalat, keskikorkeat ja korkeat kasvit; koko kauden vehreän lehvästön säilyttävät kasvit; ja kasvit, jotka kukkivat keväällä, alkukesällä, keskikesällä, loppukesästä ja syksyllä. Jotta asiat olisivat edullisia, kestäviä ja helppohoitoisia, pyri suosimaan perennakasveja yksivuotisten kasvien sijaan.

Kerää suosikkivärisi ja luo kasviryppäitä, jotka kukkivat yhdessä. Penkin toiseen päähän sijoitetussa ryhmässä voisi olla esimerkiksi kesäkuussa kukkivia kasveja kuten pioneita, siperiankurjenmiekkoja ja ritarinkannuksia ja toisessa päässä heinäkuussa kukkivia kasveja. Kukkapenkin loppuosa täytetään vihreillä kasveilla, joka on ajoitettu kukkimaan yhdessä myöhemmin. Jos sijoittelet kukkia liikaa ympäriinsä, katse vain harhailee. Tällainen asettelu antaa katseelle kiintopisteen, jonka kauneudesta se voi nauttia.

Sinun tulisi hankkia ja istuttaa kaikki mahdollisuuksien mukaan yhdellä kertaa keväällä. Kasvien sijoittelu on oma asiasi – käytä mielikuvitustasi ja tee pikku kokeita: Ota vain kaikki kasvit ja siirtele niitä purkeissaan ympäriinsä, kunnes tulos tuntuu oikealta. Pitkät, keskipitkät ja lyhyet tikut ja värilliset liput voivat auttaa pitämään silmällä kasvikorkeutta ja kukkimisaikaa, koska monet kasveista ovat vielä vaatimattomia. Jos siltä tuntuu, laita ne tiivisti yhteen. Tämä tuottaa maksimimäärän kukintoja per puutarhan neliöjalka, vähentää rikkaruohoja ja auttaa pitämään leviämään pyrkivät kasvit aisoissa, mikä taas vähentää hoidon tarvetta.

Siispä resepti on tämä: Käytä suunnitteluun jokunen hetki ja laita sitten tuulemaan, pidä hauskaa ja unohda täydellisyys. Nauti tekemisestä niin rakastat tuloksia.