/ / / / Entiset johtajat

Entiset johtajat

Entiset johtajat

John Deere

 

John Deere

Perustaja ja pääjohtaja
1837–1886

 

 

 

 

 

Ensimmäisen kaupallisesti menestyneen, itsestään maaperään pureutuvan teräsauran kehittäjän John Deeren tarina on sidoksissa Yhdysvaltojen Keskilännen asuttamiseen ja kehitykseen.


Deere syntyi Rutlandissa Vermontissa 7.2.1804. Hän oli William Rinold Deeren ja Sarah Yates Deeren kolmas poika. Vuonna 1805 perhe muutti Vermontin Middleburyyn, missä William toimi räätälinä. Vuonna 1808 hän nousi Englantiin menevään laivaan toiveenaan lunastaa perintö, jonka turvin perheen arjesta tulisi helpompaa. Hän katosi matkalla, ja hänen oletetaan saaneen surmansa merellä.


Äidin pienillä tuloilla kasvattaman John Deeren kouluaika jäi luultavasti lyhyeksi ja rajoittui Vermontin kansakouluihin. 17-vuotiaana hän tarjoutui oppipojaksi ja opetteli sepän taitoja, joita hän sittemmin harjoitti pitkin Vermontin osavaltiota.


Vuonna 1837 Vermontissa vallitsivat liiketoiminnan kannalta vaikeat olosuhteet, ja koska perheelle oli hankittava elanto, Deere matkusti yksin Grand Detouriin (Illinois) aloittamaan uutta liiketoimintaa. Neuvokkaan ja ahkeran sepän taidoille riitti heti kysyntää.


Uudisraivaajilla oli täysi työ kyntää preerian sitkeää maaperää valurautaisilla auroilla, jotka oli suunniteltu itärannikon kevyttä hiekkamaata varten. John Deere oli vakuuttunut siitä, että sileäksi kiillotettu ja oikeanmuotoinen aura pystyi pureutumaan maahan itsestään vakoja kyntäessään. Sellaisen auran takomisen hän aloitti rikkinäisestä sahanterästä vuonna 1837.


Vuonna 1841 Deere valmisti jo 100 auraa vuodessa. Vuonna 1843 Deere ja Leonard Andrus ryhtyivät kumppaneiksi vastatakseen aurojen alati kasvavaan kysyntään.


Kumppanuus päättyi vuonna 1848, ja Deeren yrityksen uudeksi toimipaikaksi tuli Moline, Illinois. Se oli edullinen sijainti vesivoiman, hiilen ja Grand Detouria halvempien kuljetusten ansiosta. Vuonna 1850 yrityksessä valmistettiin noin 1 600 auraa, ja pian tuotettiin teräsauran lisäksi muitakin laitteita.


Vuonna 1858 Deere siirsi yrityksen johtotehtävät pojalleen Charlesille, joka toimi yrityksen varatoimitusjohtajana. John Deere jäi yrityksen pääjohtajaksi, mutta keskittyi yhteiskunnalliseen toimintaan ja politiikkaan.


John Deere vaikutti julkisuuden henkilönä koko Molinen ajan. Muiden tehtäviensä ohella hän toimi Molinen kansallispankin toisena pääjohtajana, Molinen kirjaston johtajana, aktiivisena seurakuntalaisena ja kaksi vuotta kaupungin pormestarina.


John Deere kuoli kotonaan Molinessa 17.5.1886.